Zorro

C.I.E & FI & EST & LT & LV & BALT CH Minskuhoff's Grand Sans-Souci

Koiranet 

Syntymäaika - 24.3.2011
Rotu - grand basset griffon vendeen
Sukupuoli - uros
Väri - tricolour
e - Minskuhoff's Grand Joyau
i - Boléro Van Tum-Tum's Vriendjes


Miten Zorro tuli meille?

Olin pitkään halunnut ottaa Lululle kaveriksi toisen koiran, mutta vanhempien mielestä yksi koira riitti eikä Lululla ollut tarvetta kaverille. Vanhempien erotessa avautui kuitenkin tilaisuus. Rotuvalinta ei ollut vaikea, sillä grandit ovat vieneet sydämeni mennessään ja en olisi voinut kuvitella itselleni mitään muuta rotua. Varasin itselleni grandi-uroksen hyvistä vanhemmista Lulun kasvattajalta. Pennut syntyivät vuonna 2011 maaliskuun lopulla, 2 narttua ja 6 urosta. Tällä kertaa meille tuli uros, jonka nimeksi anneettiin Zorro. Lulu ei alkuun arvostanut tätä uutta tulokasta, mutta ajan kanssa koirista tuli parhaat ystävykset ja jotenkin ihmeen kaupalla Zorro saa Lulun silloin tällöin mukaan leikkeihinsä.














Millainen Zorro on?
Zorro on luonteeltaan huomattavasti hankalempi kuin Lulu. Itsepäisyyttä ja luonnetta löytyy vaikka muille jakaa. Tämän otuksen kanssa ei päivistä meininkiä puutu. Zorro luulee olevansa kovakin jätkä, mutta oikeastaan se on aikamoinen mammanpoika. Luonteen ehdottomana plussana pidän sitä, että Zorro tykkää olla mukana kaikessa ja on kiinnostunut tekemään asioita yhdessä. Se myös pitää läheisyydestä huomattavasti enemmän kuin Lulu. Tämä koira saa hymyn huulille hassuilla ilmeillään ja äänähdyksillään.



Harrastukset

Kun otin Zorron, tiesin jo että sen kanssa tullaan harrastamaan näyttelyitä. Zorro on komea uros, mutta siitä löytyy myös isoja virheitä, joista osa tuomareista rokottaa, toiset jättävät huomiotta. Menestystä on kyllä tullut, mutta myös suuria pettymyksiä. Jokainen kehäkäynti on omanlaisensa kokemus, sillä Zorro joko esiintyy tai sitten ei.

Voitokkain Minskuhoff's S-uros vuonna 2011, 2013, 2014, 2015

Vuonna 2012 neljänneksitoista voitokkain gbgv uros
Vuonna 2013 seitsemmänneksi voitokkain gbgv uros

Vuonna 2014 viidenneksi voitokkain gbgv uros
Vuonna 2015 yhdeksänneksi voitokkain gbgv uros